21.7.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 193/43


KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2015/1187,

annettu 27 päivänä huhtikuuta 2015,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä kiinteän polttoaineen kattiloiden sekä kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvien kokoonpanojen energiamerkinnän osalta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin 19 päivänä toukokuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU (1) ja erityisesti sen 10 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivin 2010/30/EU mukaan komission on annettava delegoituja säädöksiä sellaisten energiaan liittyvien tuotteiden merkinnöistä, joihin liittyy merkittäviä energiansäästömahdollisuuksia ja joiden suoritustasoissa on huomattavia eroja, vaikka niissä on samankaltaiset toiminnot.

(2)

Toiminnoiltaan samankaltaisten tilalämmittimien, myös kiinteän polttoaineen kattiloiden, energiatehokkuudessa on suuria eroja. Kiinteän polttoaineen kattiloiden sisätilojen lämmitykseen käyttämä energia muodostaa merkittävän osan unionin kokonaisenergiankysynnästä. Kiinteän polttoaineen kattiloiden energiankulutusta voidaan vähentää merkittävästi muun muassa yhdistämällä ne asianmukaisiin lämmönsäätölaitteisiin ja aurinkolämpölaitteisiin, ja siksi myös kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvien kokoonpanojen olisi kuuluttava energiamerkintävaatimusten soveltamisalaan.

(3)

Kattiloilla, jotka tuottavat lämpöä ainoastaan lämmintä juoma- tai talousvettä varten, kattiloilla, joita käytetään kaasumaisten lämmönsiirtoaineiden lämmittämiseen, yhteistuotantokattiloilla, joiden sähköntuotantokapasiteetti on vähintään 50 kilowattia, ja ei-puumaista biomassaa käyttävillä kattiloilla on teknisiä erityispiirteitä ja ne olisi siksi jätettävä tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle.

(4)

Olisi annettava yhdenmukaistetut säännökset kiinteän polttoaineen kattiloiden energiatehokkuutta koskevista merkinnöistä ja yhdenmukaisista tuotetiedoista, jotta valmistajia voitaisiin kannustaa parantamaan kiinteän polttoaineen kattiloiden energiatehokkuutta ja loppukäyttäjiä ostamaan energiatehokkaita tuotteita sekä edistää sisämarkkinoiden toimintaa.

(5)

Jotta kuluttajat saisivat vertailukelpoisia tietoja kiinteän polttoaineen kattiloista, käyttöön otettavan merkintäjärjestelmän olisi oltava yhdenmukainen komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 811/2013 (2) kanssa. Mainitussa asetuksessa sovelletun lähestymistavan soveltaminen uusiutuvaan energiaan ei edistäisi biomassakattiloiden energiatehokkuutta. Fossiilisiin polttoaineisiin sovelletun lähestymistavan soveltaminen biomassaan ei olisi johdonmukaista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/28/EY (3) asetetun uusiutuvan energian edistämistavoitteen kanssa. Siksi on asianmukaista, että tässä asetuksessa omaksutaan erityinen lähestymistapa biomassakattiloihin ottamalla käyttöön ”biomassamerkintäkerroin”, joka asetetaan sellaiselle tasolle, että kondensoivat biomassakattilat voivat saavuttaa luokan A++.

(6)

Merkissä annettavat tiedot olisi hankittava luotettavilla, tarkoilla ja toistettavissa olevilla mittaus- ja laskentamenetelmillä, joissa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetyt mittaus- ja laskentamenetelmät, mukaan luettuina yhdenmukaistetut standardit, jotka eurooppalaiset standardointiorganisaatiot ovat hyväksyneet Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1025/2012 (4) säädettyjen menettelyjen mukaisesti ekosuunnitteluvaatimusten vahvistamista varten, jos tällaisia standardeja on saatavilla.

(7)

Tässä asetuksessa olisi määriteltävä kiinteän polttoaineen kattiloiden merkinnöille yhdenmukainen ulkoasu ja sisältö.

(8)

Lisäksi tässä asetuksessa olisi määriteltävä kiinteän polttoaineen kattiloiden tuoteselostetta ja teknistä dokumentaatiota koskevat vaatimukset.

(9)

Tässä asetuksessa olisi edelleen määriteltävä vaatimukset tiedoista, jotka on annettava kiinteän polttoaineen kattiloiden kaiken tyyppisessä etämyynnissä, mainonnassa ja teknisessä myynninedistämisaineistossa.

(10)

Kun merkit ja tuotetiedot perustuvat tavarantoimittajilta saatuihin tuoteselosteisiin, olisi varmistettava, että loppukäyttäjien on helppo saada tietoja kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvien kokoonpanojen energiatehokkuudesta.

(11)

Tämän asetuksen säännöksiä olisi tekniikan kehittyessä tarkasteltava uudelleen,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kohde ja soveltamisala

1.   Tällä asetuksella vahvistetaan energiamerkintää ja täydentävien tuotetietojen antamista koskevat vaatimukset nimellislämpöteholtaan enintään 70 kilowatin kiinteän polttoaineen kattiloille ja nimellislämpöteholtaan enintään 70 kilowatin kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuville kokoonpanoille.

2.   Tätä asetusta ei sovelleta

a)

kattiloihin, jotka tuottavat lämpöä ainoastaan lämmintä juoma- tai talousvettä varten,

b)

kattiloihin, joita käytetään kaasumaisten lämmönsiirtoaineiden kuten höyryn tai ilman lämmittämiseen ja jakeluun,

c)

kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloihin, joiden suurin sähköntuotantokapasiteetti on 50 kilowattia tai enemmän,

d)

ei-puumaista biomassaa käyttäviin kattiloihin.

2 artikla

Määritelmät

Direktiivin 2010/30/EU 2 artiklassa vahvistettujen määritelmien lisäksi tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

1)

’kiinteän polttoaineen kattilalla’ tarkoitetaan laitetta, joka on varustettu yhdellä tai useammalla kiinteää polttoainetta käyttävällä lämmönkehittimellä ja joka tuottaa lämpöä vesikiertoiseen keskuslämmitysjärjestelmään halutun sisälämpötilan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi yhdessä tai useammassa suljetussa tilassa siten, että kattilan lämpöhäviö ympäristöön on enintään 6 prosenttia nimellislämpötehosta;

2)

’vesikiertoisella keskuslämmitysjärjestelmällä’ tarkoitetaan järjestelmää, jossa käytetään vettä lämmönsiirtoaineena keskitetysti tuotetun lämmön jakelemiseksi lämpöä säteileviin laitteisiin rakennuksissa tai niiden osissa olevien suljettujen tilojen lämmitystä varten, mukaan luettuina aluelämmitys- tai kaukolämmitysverkot;

3)

’kiinteää polttoainetta käyttävällä lämmönkehittimellä’ tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilan osaa, joka tuottaa lämpöä kiinteitä polttoaineita polttamalla;

4)

’nimellislämpöteholla’ (Pr ) tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilan kilowatteina ilmaistua ilmoitettua lämpötehoa, kun se tuottaa lämpöä suljettujen tilojen lämmitykseen ensisijaisella polttoaineella;

5)

’kiinteällä polttoaineella’ tarkoitetaan polttoainetta, joka on kiinteää tavanomaisessa sisälämpötilassa, mukaan lukien kiinteä biomassa ja kiinteät fossiiliset polttoaineet;

6)

’biomassalla’ tarkoitetaan maataloudesta (sekä kasvi- että eläinperäiset aineet mukaan lukien), metsätaloudesta ja niihin liittyviltä tuotannonaloilta, myös kalastuksesta ja vesiviljelystä, peräisin olevien biologista alkuperää olevien tuotteiden, jätteiden ja tähteiden biohajoavaa osaa sekä teollisuus- ja yhdyskuntajätteiden biohajoavaa osaa;

7)

’puumaisella biomassalla’ tarkoitetaan puista ja pensaista peräisin olevaa biomassaa, mukaan lukien halot, puuhake, puristettu puu pelletteinä, puristettu puu briketteinä ja sahanpuru;

8)

’ei-puumaisella biomassalla’ tarkoitetaan muuta biomassaa kuin puumaista biomassaa, mukaan lukien oljet, norsunheinät, ruo'ot, hedelmäytimet, jyvät, oliivin kivet, oliivikakut ja pähkinänkuoret;

9)

’fossiilisella polttoaineella’ tarkoitetaan muuta polttoainetta kuin biomassaa, mukaan lukien antrasiitti, ruskohiili, koksi ja bituminen kivihiili; tämän asetuksen soveltamiseksi sillä tarkoitetaan myös turvetta;

10)

’biomassakattilalla’ tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilaa, jossa käytetään biomassaa ensisijaisena polttoaineena;

11)

’ei-puumaisen biomassan kattilalla’ tarkoitetaan biomassakattilaa, jossa käytetään ei-puumaista biomassaa ensisijaisena polttoaineena ja jonka osalta puumaista biomassaa, fossiilisia polttoaineita tai biomassan ja fossiilisten polttoaineiden seosta ei ole lueteltu muina sopivina polttoaineina;

12)

’ensisijaisella polttoaineella’ tarkoitetaan yhtä kiinteää polttoainetta, jota kattilassa on ensisijaisesti käytettävä tavarantoimittajan ohjeiden mukaisesti;

13)

’muulla sopivalla polttoaineella’ tarkoitetaan muuta kiinteää polttoainetta kuin ensisijaista polttoainetta, jota kiinteän polttoaineen kattilassa voidaan käyttää tavarantoimittajan ohjeiden mukaisesti; tähän sisältyvät kaikki polttoaineet, jotka on mainittu asentajille ja loppukäyttäjille tarkoitetussa käyttöoppaassa, tavarantoimittajan vapaasti käytettävissä olevilla internetsivustoilla, teknisessä myynninedistämismateriaalissa ja mainoksissa;

14)

’kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattilalla’ tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilaa, joka pystyy tuottamaan samanaikaisesti lämpöä ja sähköä;

15)

’lisälämmittimellä’ tarkoitetaan delegoidun asetuksen (EU) N:o 811/2013 soveltamisalaan kuuluvaa toissijaista kattilaa tai lämpöpumppua tai toissijaista kiinteän polttoaineen kattilaa, joka tuottaa lisälämpöä, jos lämmöntarve ylittää ensisijaisen kiinteän polttoaineen kattilan nimellislämpötehon;

16)

’lämmönsäätölaitteella’ tarkoitetaan laitetta, joka toimii loppukäyttäjän käyttöliittymänä halutun huoneenlämpötilan arvojen ja ajoituksen suhteen ja viestittää asiaan liittyvät tiedot kiinteän polttoaineen kattilan rajapintaan kuten keskusyksikköön ja auttaa näin säätämään sisälämpötilaa;

17)

’aurinkolämpölaitteella’ tarkoitetaan pelkästään aurinkolämpöä käyttävää järjestelmää, aurinkokeräintä, aurinkokuumavesisäiliötä tai keräinpiirin pumppua, jotka on saatettu erikseen markkinoille;

18)

’pelkästään aurinkolämpöä käyttävällä järjestelmällä’ tarkoitetaan laitetta, joka on varustettu yhdellä tai useammalla aurinkokeräimellä ja aurinkokuumavesisäiliöllä ja mahdollisesti keräinpiirin pumpuilla sekä muilla osilla, jotka saatetaan markkinoille yhtenä yksikkönä, ja joka ei ole varustettu muulla lämmönkehittimellä kuin mahdollisesti yhdellä tai useammalla upotetulla lisälämmittimellä;

19)

’aurinkokeräimellä’ tarkoitetaan laitetta, joka on suunniteltu absorboimaan auringon kokonaissäteilyä ja siirtämään näin tuotettu lämpöenergia sen läpi virtaavaan nesteeseen;

20)

’aurinkokuumavesisäiliöllä’ tarkoitetaan kuumavesisäiliötä, joka varastoi yhden tai useamman aurinkokeräimen tuottamaa lämpöenergiaa;

21)

’kuumavesisäiliöllä’ tarkoitetaan astiaa, jota käytetään kuuman veden varastointiin veden tai sisätilojen lämmitystä varten, mukaan lukien mahdolliset lisäaineet, ja jota ei ole varustettu muulla lämmönkehittimellä kuin mahdollisesti yhdellä tai useammalla upotetulla lisälämmittimellä;

22)

’upotetulla lisälämmittimellä’ tarkoitetaan Joule-ilmiötä käyttävää sähkövastuslämmityselementtiä, joka on osa kuumavesisäiliötä ja tuottaa lämpöä ainoastaan jos ulkoisen lämmönlähteen toimitus katkeaa (myös huoltojaksojen aikana) tai vikaantuu, tai joka on osa aurinkokuumavesisäiliötä ja tuottaa lämpöä, kun aurinkolämpölähde ei riitä halutun viihtyvyystason saavuttamiseen;

23)

’kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvalla kokoonpanolla’ tarkoitetaan loppukäyttäjälle tarjottavaa kokoonpanoa, johon sisältyy kiinteän polttoaineen kattila yhdistettynä yhteen tai useampaan lisälämmittimeen, yhteen tai useampaan lämmönsäätölaitteeseen tai yhteen tai useampaan aurinkolämpölaitteeseen;

24)

’yhdistelmäkattilalla’ tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilaa, joka on suunniteltu tuottamaan lämpöä myös lämpimän juoma- tai talousveden toimittamiseksi määrätyillä lämpötiloilla, määrillä ja virtaamilla määrättyinä aikaväleinä ja joka on liitetty ulkoiseen juoma- tai talousveden jakeluun.

Liitteiden II–X soveltamiseksi liitteessä I annetaan lisämääritelmiä.

3 artikla

Tavarantoimittajien velvollisuudet ja aikataulu

1.   Huhtikuun 1 päivästä 2017 tavarantoimittajien, jotka saattavat markkinoille kiinteän polttoaineen kattiloita tai ottavat niitä käyttöön, mukaan lukien kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuviin kokoonpanoihin sisältyvät laitteet, on varmistettava, että

a)

kunkin kiinteän polttoaineen kattilan mukana toimitetaan ulkoasultaan ja sisällöltään liitteessä III olevan 1.1 kohdan mukainen painettu merkki, jossa esitetään liitteen II mukaiset energiatehokkuusluokat, ja kunkin kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvissa kokoonpanoissa käytettäviksi tarkoitetun kiinteän polttoaineen kattilan mukana toimitetaan toinen merkki, joka on ulkoasultaan ja sisällöltään liitteessä III olevan 2 kohdan mukainen;

b)

ulkoasultaan ja sisällöltään liitteessä III olevan 1.1 kohdan mukainen sähköinen merkki, jossa esitetään liitteen II mukaiset energiatehokkuusluokat, asetetaan jälleenmyyjien saataville jokaisesta kiinteän polttoaineen kattilan mallista;

c)

kunkin kiinteän polttoaineen kattilan mukana toimitetaan liitteessä IV olevan 1 kohdan mukainen tuoteseloste ja kunkin kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvissa kokoonpanoissa käytettäviksi tarkoitetun kiinteän polttoaineen kattilan mukana toimitetaan liitteessä IV olevan 2 kohdan mukainen toinen tuoteseloste;

d)

liitteessä IV olevan 1 kohdan mukainen sähköinen tuoteseloste asetetaan jälleenmyyjien saataville jokaisesta kiinteä polttoaineen kattilan mallista;

e)

liitteessä V olevassa 1 kohdassa määritelty tekninen dokumentaatio asetetaan pyynnöstä jäsenvaltioiden viranomaisten ja komission saataville;

f)

tiettyä kiinteän polttoaineen kattilan mallia koskevassa mainonnassa, jossa annetaan energiaan liittyviä tai hintatietoja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka;

g)

tiettyä kiinteän polttoaineen kattilan mallia koskevassa teknisessä myynninedistämismateriaalissa, jossa kuvataan sen erityisiä teknisiä parametreja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka.

2.   Syyskuun 26 päivästä 2019 tavarantoimittajien, jotka saattavat markkinoille kiinteän polttoaineen kattiloita tai ottavat niitä käyttöön, mukaan lukien kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuviin kokoonpanoihin sisältyvät laitteet, on varmistettava, että

a)

kunkin kiinteän polttoaineen kattilan mukana toimitetaan ulkoasultaan ja sisällöltään liitteessä III olevan 1.2 kohdan mukainen painettu merkki, jossa esitetään liitteen II mukaiset energiatehokkuusluokat;

b)

ulkoasultaan ja sisällöltään liitteessä III olevan 1.2 kohdan mukainen sähköinen merkki, jossa esitetään liitteen II mukaiset energiatehokkuusluokat, asetetaan jälleenmyyjien saataville jokaisesta kiinteän polttoaineen kattilan mallista.

3.   Huhtikuun 1 päivästä 2017 tavarantoimittajien, jotka saattavat markkinoille kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvia kokoonpanoja tai ottavat niitä käyttöön, on varmistettava, että

a)

kunkin kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mukana toimitetaan ulkoasultaan ja sisällöltään liitteessä III olevan 2 kohdan mukainen painettu merkki, jossa esitetään liitteen II mukaiset energiatehokkuusluokat;

b)

ulkoasultaan ja sisällöltään liitteessä III olevan 2 kohdan mukainen sähköinen merkki, jossa esitetään liitteen II mukaiset energiatehokkuusluokat, asetetaan jälleenmyyjien saataville jokaisesta kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mallista;

c)

kunkin kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mukana toimitetaan liitteessä IV olevan 2 kohdan mukainen tuoteseloste;

d)

liitteessä IV olevan 2 kohdan mukainen sähköinen tuoteseloste asetetaan jälleenmyyjien saataville jokaisesta kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mallista;

e)

liitteessä V olevassa 2 kohdassa määritelty tekninen dokumentaatio asetetaan pyynnöstä jäsenvaltioiden viranomaisten ja komission saataville;

f)

tiettyä kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mallia koskevassa mainonnassa, jossa annetaan energiaan liittyviä tai hintatietoja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka;

g)

tiettyä kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mallia koskevassa teknisessä myynninedistämismateriaalissa, jossa kuvataan sen erityisiä teknisiä parametreja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka.

4 artikla

Jälleenmyyjien velvollisuudet

1.   Kiinteän polttoaineen kattiloiden jälleenmyyjien on varmistettava, että

a)

jokaisessa myyntipisteessä olevassa kiinteän polttoaineen kattilassa on laitteen etuosan ulkopinnalla selvästi näkyvillä merkki, jonka tavarantoimittaja on toimittanut 3 artiklan 1 tai 2 kohdan mukaisesti;

b)

ostettaviksi, vuokrattaviksi tai osamaksukauppaan tarjottuja kiinteän polttoaineen kattiloita, joiden osalta loppukäyttäjän ei voida olettaa näkevän esiteltävää tuotetta, markkinoitaessa annetaan tiedot, jotka tavarantoimittaja on toimittanut liitteessä VI olevan 1 kohdan mukaisesti, paitsi kun tarjous tehdään internetin välityksellä, jolloin sovelletaan liitteessä VII olevia säännöksiä;

c)

tiettyä kiinteän polttoaineen kattilan mallia koskevassa mainonnassa, jossa annetaan energiaan liittyviä tai hintatietoja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka;

d)

tiettyä kiinteän polttoaineen kattilan mallia koskevassa teknisessä myynninedistämismateriaalissa, jossa kuvataan sen erityisiä teknisiä parametreja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka.

2.   Kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvien kokoonpanojen jälleenmyyjien on varmistettava, että

a)

kaikissa tiettyä kokoonpanoa koskevissa tarjouksissa ilmoitetaan kyseisen kokoonpanon energiatehokkuusluokka siten, että kokoonpanon kanssa esitetään tavarantoimittajan 3 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti toimittama merkki ja tavarantoimittajan 3 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti toimittama tuoteseloste asianmukaisesti täytettynä kyseisen kokoonpanon ominaispiirteiden mukaisesti;

b)

ostettaviksi, vuokrattaviksi tai osamaksukauppaan tarjottuja kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvia kokoonpanoja, joiden osalta loppukäyttäjän ei voida olettaa näkevän esiteltävää kokoonpanoa, markkinoitaessa annetaan liitteessä VI olevan 2 kohdan mukaisesti toimitetut tiedot, paitsi kun tarjous tehdään internetin välityksellä, jolloin sovelletaan liitteessä VII olevia säännöksiä;

c)

tiettyä kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mallia koskevassa mainonnassa, jossa annetaan energiaan liittyviä tai hintatietoja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka;

d)

tiettyä kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mallia koskevassa teknisessä myynninedistämismateriaalissa, jossa kuvataan sen erityisiä teknisiä parametreja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka.

5 artikla

Mittaus- ja laskentamenetelmät

Tämän asetuksen 3 ja 4 artiklan mukaisesti annettavat tiedot on hankittava luotettavilla, tarkoilla ja toistettavissa olevilla mittaus- ja laskentamenetelmillä, joissa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetyt mittaus- ja laskentamenetelmät liitteessä VIII esitetyllä tavalla. Energiatehokkuusindeksi lasketaan liitteessä IX esitetyllä tavalla.

6 artikla

Tarkastusmenettely markkinavalvontaa varten

Jäsenvaltioiden on noudatettava liitteessä X säädettyä menettelyä arvioidessaan, onko kiinteän polttoaineen kattiloiden ja kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimestä, lämmönsäätölaitteesta ja aurinkolämpölaitteesta koostuvien kokoonpanojen energiatehokkuusluokka tämän asetuksen vaatimusten mukainen.

7 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio tarkastelee tätä asetusta uudelleen tekniikan kehityksen perusteella viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2022. Uudelleentarkastelussa on erityisesti arvioitava, onko asianmukaista lisätä vedenlämmityksen energiatehokkuusluokka yhdistelmäkattiloiden merkkiin.

8 artikla

Voimaantulo

1.   Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

2.   Sitä sovelletaan 1 päivästä huhtikuuta 2017. Sen 3 artiklan 1 kohdan f ja g alakohtaa, 3 artiklan 3 kohdan f ja g alakohtaa, 4 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohtaa ja 4 artiklan 2 kohdan b, c ja d alakohtaa sovelletaan kuitenkin 1 päivästä heinäkuuta 2017.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 27 päivänä huhtikuuta 2015.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EUVL L 153, 18.6.2010, s. 1.

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 811/2013, annettu 18 päivänä helmikuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä tilalämmittimien, yhdistelmälämmittimien, tilalämmittimestä, lämmönsäätölaitteesta ja aurinkolämpölaitteesta koostuvien kokoonpanojen sekä yhdistelmälämmittimestä, lämmönsäätölaitteesta ja aurinkolämpölaitteesta koostuvien kokoonpanojen energiamerkinnän osalta (EUVL L 239, 6.9.2013, s. 1).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/28/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 16).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1025/2012, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, eurooppalaisesta standardoinnista (EUVL L 316, 14.11.2012, s. 12).


LIITE I

Liitteissä II–X sovellettavat määritelmät

Liitteissä II–X sovelletaan seuraavia määritelmiä:

1)

’mallitunnisteella’ tarkoitetaan yleensä aakkosnumeerista tunnusta, joka erottaa tietyn kiinteän polttoaineen kattilan tai kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mallin muista malleista, joilla on sama tavaramerkki, tavarantoimittajan nimi tai jälleenmyyjän nimi;

2)

’tilalämmityksen kausittaisella energiatehokkuudella’ (ηs ) tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilan tuottaman määrätyn lämmityskauden lämmitystarpeen ja tämän tarpeen täyttämiseksi tarvittavan vuotuisen energiankulutuksen suhdetta prosentteina ilmaistuna;

3)

’sähköhyötysuhteella’ (ηel ) tarkoitetaan kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattilan sähkötuotoksen ja kokonaisottoenergian suhdetta, kun kokonaisottoenergia ilmastaan ylempänä lämpöarvona tai loppuenergiana kerrottuna muuntokertoimella;

4)

’ylemmällä lämpöarvolla’ (GCV) tarkoitetaan kosteuspitoisuudeltaan sopivan polttoaineen yksikkömäärän vapauttaman lämmön kokonaismäärää, kun kyseinen polttoainemäärä on palanut täydellisesti hapen vaikutuksesta ja palamistuotteet ovat jäähtyneet alkulämpötilaan; siihen sisältyy polttoaineeseen sisältyneen vedyn palamisesta syntyneen vesihöyryn tiivistymislämpö;

5)

’muuntokertoimella’ (CC) tarkoitetaan kerrointa, joka vastaa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2012/27/EU (1) tarkoitettua EU:n sähköntuotannon arvioitua keskimääräistä 40 prosentin hyötysuhdetta; muuntokertoimen arvo on CC = 2,5;

6)

’lämmönsäätölaitteen tuoteselosteella’ tarkoitetaan tuoteselostetta, joka lämmönsäätölaitteista on esitettävä komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 811/2013 3 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti;

7)

’kattilan tuoteselosteella’ tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattiloiden osalta tuoteselostetta, joka on esitettävä tämän asetuksen 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti, ja muiden kuin kiinteän polttoaineen kattiloiden osalta tuoteselostetta, joka tällaisista kattiloista on esitettävä komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 811/2013 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti;

8)

’aurinkolämpölaitteen tuoteselosteella’ tarkoitetaan tuoteselostetta, joka aurinkolämpölaitteista on esitettävä komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 811/2013 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaisesti;

9)

’lämpöpumpun tuoteselosteella’ tarkoitetaan tuoteselostetta, joka lämpöpumpuista on esitettävä komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 811/2013 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti;

10)

’kondenssikattilalla’ tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilaa, jossa tavanomaisissa käyttöolosuhteissa ja määrätyillä veden käyttölämpötiloilla palamistuotteiden sisältämä vesihöyry kondensoidaan osittain tämän vesihöyryn sisältämän latenttilämmön hyödyntämiseksi lämmityksessä;

11)

’muulla puumaisella biomassalla’ tarkoitetaan muuta puumaista biomassaa kuin halkoja, joiden kosteuspitoisuus on enintään 25 prosenttia, puuhaketta, jonka kosteuspitoisuus on vähintään 15 prosenttia, puristettua puuta pelletteinä tai briketteinä tai sahanpurua, jonka kosteuspitoisuus on enintään 50 prosenttia;

12)

’kosteuspitoisuudella’ tarkoitetaan polttoaineen sisältämän veden massaa suhteessa kiinteän polttoaineen kattilassa käytetyn polttoaineen kokonaismassaan;

13)

’muulla fossiilisella polttoaineella’ tarkoitetaan muuta fossiilista polttoainetta kuin bitumista kivihiiltä, ruskohiiltä (myös brikettejä), koksia, antrasiittia tai fossiilisten polttoaineiden seoksesta valmistettuja brikettejä;

14)

’sähkötehotarpeella suurimmalla lämpöteholla’ (elmax ) tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilan virrankulutusta nimellislämpöteholla kilowatteina ilmaistuna, varalämmittimen ja kiinteän sekundaarisen päästövähennyslaitteen sähkönkulutus pois luettuna;

15)

’sähkötehotarpeella pienimmällä lämpöteholla’ (elmin ) tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilan virrankulutusta sovellettavalla osakuormalla kilowatteina ilmaistuna, varalämmittimen ja kiinteän sekundaarisen päästövähennyslaitteen sähkönkulutus pois luettuna;

16)

’varalämmittimellä’ tarkoitetaan Joule-ilmiötä käyttävää sähkövastuslämmityselementtiä, joka tuottaa lämpöä ainoastaan kiinteän polttoaineen kattilan tai vesikiertoisen keskuslämmitysjärjestelmän jäätymisen estämiseksi tai jos ulkoisen lämmönlähteen toimitus katkeaa (myös huoltojaksojen aikana) tai vikaantuu;

17)

’sovellettavalla osakuormalla’ tarkoitetaan automaattisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla toimintaa 30 prosentissa nimellislämpötehosta ja käsisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla, joita voidaan käyttää 50 prosentin osateholla, toimintaa 50 prosentissa nimellislämpötehosta;

18)

’valmiustilan tehonkulutuksella’ (PSB ) tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilan tehonkulutusta valmiustilassa kilowatteina ilmaistuna, kiinteän sekundaarisen päästövähennys|laitteen tehonkulutus pois luettuna;

19)

’valmiustilalla’ tarkoitetaan tilaa, jossa kiinteän polttoaineen kattila on kytkettynä verkkovirtalähteeseen, on riippuvainen verkkovirtalähteen syöttämästä energiasta toimiakseen tarkoitetulla tavalla ja tarjoaa määräämättömän ajan ainoastaan seuraavat toiminnot: uudelleenaktivointitoiminto tai uudelleenaktivointitoiminto ja pelkkä uudelleenaktivoitavuuden ilmaisin tai tieto- tai tilanäyttö;

20)

’tilalämmityksen kausittaisella energiatehokkuudella aktiivitilassa’ (ηson ) tarkoitetaan

a)

automaattisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla nimellislämpöteholla saavutettavan hyötysuhteen ja 30 prosentin osateholla saavutettavan hyötysuhteen painotettua keskiarvoa;

b)

käsisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla, joita voidaan käyttää jatkuvasti 50 prosentin osateholla, nimellislämpöteholla saavutettavan hyötysuhteen ja 50 prosentin osateholla saavutettavan hyötysuhteen painotettua keskiarvoa;

c)

käsisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla, joita ei voida käyttää jatkuvasti 50 prosentin tai sitä pienemmällä osateholla, nimellislämpöteholla saavutettavaa hyötysuhdetta;

d)

kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloilla nimellislämpöteholla saavutettavaa hyötysuhdetta;

21)

’hyötysuhteella’ (η) tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilan hyötylämpötehon ja kokonaisottoenergian suhdetta, kun kokonaisottoenergia ilmastaan ylempänä lämpöarvona tai loppuenergiana kerrottuna muuntokertoimella;

22)

’hyötylämpöteholla’ (P) tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilan lämmönsiirtoaineeseen luovuttamaa lämpötehoa kilowatteina ilmaistuna;

23)

’fossiilisen polttoaineen kattilalla’ tarkoitetaan kiinteän polttoaineen kattilaa, jossa käytetään ensisijaisena polttoaineena fossiilista polttoainetta tai biomassan ja fossiilisen polttoaineen seosta;

24)

’kuiva-aineen ylemmällä lämpöarvolla’ (GCVmf ) tarkoitetaan ominaiskosteudesta kuivatun polttoaineen yksikkömäärään vapauttaman lämmön kokonaismäärää, kun kyseinen polttoainemäärä on palanut täydellisesti hapen vaikutuksesta ja palamistuotteet ovat jäähtyneet alkulämpötilaan; siihen sisältyy polttoaineeseen sisältyneen vedyn palamisesta syntyneen vesihöyryn tiivistymislämpö;

25)

’vastaavalla mallilla’ tarkoitetaan markkinoille saatettua mallia, jolla on samat liitteessä V olevan 1 kohdan taulukossa 4 esitetyt tekniset parametrit kuin toisella saman tavarantoimittajan markkinoille saattamalla mallilla.


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/27/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta (EUVL L 315, 14.11.2012, s. 1).


LIITE II

Energiatehokkuusluokat

Kiinteän polttoaineen kattilan energiatehokkuusluokka määräytyy sen energiatehokkuusindeksin perusteella taulukossa 1 esitetyllä tavalla.

Kiinteän polttoaineen kattilan energiatehokkuusindeksi lasketaan liitteen IX mukaisesti.

Taulukko 1

Kiinteän polttoaineen kattiloiden energiatehokkuusluokat

Energiatehokkuusluokka

Energiatehokkuusindeksi (EEI)

A+++

EEI ≥ 150

A++

125 ≤ EEI < 150

A+

98 ≤ EEI < 125

A

90 ≤ EEI < 98

B

82 ≤ EEI < 90

C

75 ≤ EEI < 82

D

36 ≤ EEI < 75

E

34 ≤ EEI < 36

F

30 ≤ EEI < 34

G

EEI < 30


LIITE III

Merkit

1.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILAT

1.1   Merkki 1

Image

a)

Merkissä on oltava seuraavat tiedot:

I

tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki;

II

tavarantoimittajan mallitunniste;

III

tilalämmitystoiminto;

IV

liitteen II mukaisesti määritetty energiatehokkuusluokka; kiinteän polttoaineen kattilan energiatehokkuusluokan sisältävän nuolen kärki on sijoitettava samalle korkeudelle kuin kyseisen energiatehokkuusluokan nuolen kärki;

V

nimellislämpöteho kilowatteina pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun;

VI

yhdistelmäkattiloilla myös lisävedenlämmitystoiminto;

VII

kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloilla myös lisäsähköntuotantotoiminto.

b)

Kiinteän polttoaineen kattiloiden merkin rakenteen on oltava tämän liitteen 3 kohdan mukainen. Poikkeuksellisesti, jos mallille on myönnetty EU:n ympäristömerkki Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 66/2010 (1) mukaisesti, merkkiin voidaan lisätä jäljennös EU:n ympäristömerkistä.

1.2   Merkki 2

Image

a)

Merkissä on oltava tämän liitteen 1.1 kohdan a alakohdassa luetellut tiedot.

b)

Kiinteän polttoaineen kattiloiden merkin rakenteen on oltava tämän liitteen 3 kohdan mukainen. Poikkeuksellisesti, jos mallille on myönnetty EU:n ympäristömerkki Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 66/2010 mukaisesti, merkkiin voidaan lisätä jäljennös EU:n ympäristömerkistä.

2.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILASTA, LISÄLÄMMITTIMISTÄ, LÄMMÖNSÄÄTÖLAITTEISTA JA AURINKOLÄMPÖLAITTEISTA KOOSTUVAT KOKOONPANOT

Merkki kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuville kokoonpanoille energiatehokkuusluokissa A+++–G

Image

a)

Merkissä on oltava seuraavat tiedot:

I

jälleenmyyjän tai tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki;

II

jälleenmyyjän tai tavarantoimittajan mallitunniste(et);

III

tilalämmitystoiminto;

IV

liitteen II mukaisesti määritetty kiinteän polttoaineen kattilan energiatehokkuusluokka;

V

osoitus siitä, voidaanko kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvaan kokoonpanoon sisällyttää aurinkokeräin, kuumavesisäiliö, lämmönsäätölaite tai lisälämmitin;

VI

liitteessä IV olevan 2 kohdan mukaisesti määritetty kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon energiatehokkuusluokka; kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon energiatehokkuusluokan sisältävän nuolen kärki on sijoitettava samalle korkeudelle kuin kyseisen energiatehokkuusluokan nuolen kärki.

b)

Kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvien kokoonpanojen merkin rakenteen on oltava tämän liitteen 4 kohdan mukainen. Kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvissa kokoonpanoissa, jotka kuuluvat energiatehokkuusluokkiin A+++–D, asteikon A+++–G viimeiset luokat E–G voidaan jättää pois.

3.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILOIDEN MERKIN RAKENTEEN ON OLTAVA SEURAAVA:

Image

Selite:

a)

Merkin on oltava vähintään 105 mm leveä ja 200 mm korkea. Jos merkki painetaan suuremmassa koossa, sen on kuitenkin noudatettava edellä esitettyjä mittasuhteita.

b)

Taustan on oltava valkoinen.

c)

Käytettävät värit ovat CMYK – syaani, magenta, keltainen ja musta – seuraavan esimerkin mukaisesti: 00–70-X-00: 0 prosenttia syaania, 70 prosenttia magentaa, 100 prosenttia keltaista, 0 prosenttia mustaa.

d)

Merkin on täytettävä kaikki seuraavat vaatimukset (numerot viittaavat edellä olevaan kuvaan):

Image

EU-merkin reunaviiva: 4 pt, väri: syaani 100 prosenttia, pyöristetyt kulmat: 3,5 mm.

Image

EU-tunnus: Värit: X-80-00–00 ja 00–00-X-00.

Image

’Energia’-tunnus: Väri: X-00-00–00. Mallin mukainen kuvamerkki: EU-tunnus + ”energia”-tunnus: leveys: 86 mm, korkeus: 17 mm.

Image

Tunnusten alapuolinen rajaviiva: 1 pt, väri: syaani 100 prosenttia, pituus: 86 mm.

Image

Tilalämmitystoiminto:

Mallin mukainen kuvamerkki

Image

Asteikot A++–G ja A+++–D:

Nuoli: korkeus: 5 mm, nuolten väli: 1,3 mm, värit:

Korkein luokka: X-00-X-00,

Toinen luokka: 70–00-X-00,

Kolmas luokka: 30–00-X-00,

Neljäs luokka: 00–00-X-00,

Viides luokka: 00–30-X-00,

Kuudes luokka: 00–70-X-00,

Seitsemäs luokka: 00-X-X-00,

Kahdeksas luokka: 00-X-X-00,

Viimeinen luokka: 00-X-X-00,

Teksti: Calibri bold 14 pt, suuraakkoset, valkoinen, ”+”-merkit: yläindeksi, tasattu yhdelle riville;

Nuoli: korkeus: 7 mm, nuolten väli: 1 mm, värit:

Korkein luokka: X-00-X-00,

Toinen luokka: 70–00-X-00,

Kolmas luokka: 30–00-X-00,

Neljäs luokka: 00–00-X-00,

Viides luokka: 00–30-X-00,

Kuudes luokka: 00–70-X-00,

Viimeinen luokka: 00-X-X-00,

Teksti: Calibri bold 16 pt, suuraakkoset, valkoinen, ”+”-merkit: yläindeksi, tasattu yhdelle riville.

Image

Energiatehokkuusluokka:

Nuoli: leveys: 22 mm, korkeus: 12 mm, 100 prosenttia mustaa,

Teksti: Calibri bold 24 pt, suuraakkoset, valkoinen, ”+”-merkit: yläindeksi, tasattu yhdelle riville.

Image

Nimellislämpöteho:

Reunus: 2 pt – väri: syaani 100 prosenttia, pyöristetyt kulmat: 3,5 mm,

Arvo ”YZ”: Calibri bold 45 pt, 100 prosenttia mustaa;

Teksti ’kW’: Calibri bold 30 pt, 100 prosenttia mustaa;

Image

Vedenlämmitystoiminto:

Mallin mukainen kuvamerkki,

Reunus: 2 pt, väri: syaani 100 prosenttia, pyöristetyt kulmat: 3,5 mm.

Image

Sähköntuotantotoiminto:

Mallin mukainen kuvamerkki,

Reunus: 2 pt, väri: syaani 100 prosenttia, pyöristetyt kulmat: 3,5 mm.

Image

Merkin käyttöönottovuosi ja asetuksen numero:

Teksti: Calibri bold 10 pt.

Image

Tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki

Image

Tavarantoimittajan mallitunniste:

Tavarantoimittajan nimen tai tavaramerkin ja mallitunnisteen on mahduttava tilaan, jonka koko on 86 × 12 mm.

4.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILASTA, LISÄLÄMMITTIMISTÄ, LÄMMÖNSÄÄTÖLAITTEISTA JA AURINKOLÄMPÖLAITTEISTA KOOSTUVIEN KOKOONPANOJEN MERKIN RAKENTEEN ON OLTAVA SEURAAVA:

Image

Selite:

a)

Merkin on oltava vähintään 210 mm leveä ja 297 mm korkea. Jos merkki painetaan suuremmassa koossa, sen on kuitenkin noudatettava edellä esitettyjä mittasuhteita.

b)

Taustan on oltava valkoinen.

c)

Käytettävät värit ovat CMYK – syaani, magenta, keltainen ja musta – seuraavan esimerkin mukaisesti: 00–70-X-00: 0 prosenttia syaania, 70 prosenttia magentaa, 100 prosenttia keltaista, 0 prosenttia mustaa.

d)

Merkin on täytettävä kaikki seuraavat vaatimukset (numerot viittaavat edellä olevaan kuvaan):

Image

EU-merkin reunaviiva: 6 pt, väri: syaani 100 prosenttia, pyöristetyt kulmat: 3,5 mm.

Image

EU-tunnus: Värit: X-80-00–00 ja 00–00-X-00.

Image

”Energia”-tunnus: Väri: X-00-00–00. Mallin mukainen kuvamerkki: EU-tunnus + ”energia”-tunnus: leveys: 191 mm, korkeus: 37 mm.

Image

Tunnusten alapuolinen rajaviiva: 2 pt, väri: syaani 100prosenttia, pituus: 191 mm.

Image

Tilalämmitystoiminto:

Mallin mukainen kuvamerkki

Image

Kiinteän polttoaineen kattila:

Mallin mukainen kuvamerkki,

Kiinteän polttoaineen kattilan energiatehokkuusluokka:

Nuoli: leveys: 24 mm, korkeus: 14 mm, 100 prosenttia mustaa,

Teksti: Calibri bold 28 pt, suuraakkoset, valkoinen, ”+”-merkit: yläindeksi, tasattu yhdelle riville.

Reunus: 3 pt, väri: syaani 100 prosenttia, pyöristetyt kulmat: 3,5 mm.

Image

Kokoonpano, johon sisältyy aurinkokeräimiä, kuumavesisäiliöitä, lämmönsäätölaitteita ja lisälämmittimiä:

Mallin mukaiset kuvamerkit,

”+”-merkki: Calibri bold 50 pt, syaani 100 prosenttia,

Ruudut: leveys: 12 mm, korkeus: 12 mm, reunus: 4 pt, syaani 100 prosenttia,

Reunus: 3 pt, väri: syaani 100 prosenttia, pyöristetyt kulmat: 3,5 mm.

Image

Asteikko A+++–G ja reunus:

Nuoli: korkeus: 15 mm, nuolten väli: 3 mm, värit:

Korkein luokka: X-00-X-00,

Toinen luokka: 70–00-X-00,

Kolmas luokka: 30–00-X-00,

Neljäs luokka: 00–00-X-00,

Viides luokka: 00–30-X-00,

Kuudes luokka: 00–70-X-00,

Seitsemäs luokka: 00-X-X-00,

Tapauksen mukaan, viimeiset luokat: 00-X-X-00,

Teksti: Calibri bold 30 pt, suuraakkoset, valkoinen, ’+’-merkit: yläindeksi, tasattu yhdelle riville.

Reunus: 3 pt, väri: syaani 100 %, pyöristetyt kulmat: 3,5 mm.

Image

Kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon energiatehokkuusluokka:

Nuoli: leveys: 33 mm, korkeus: 19 mm, 100 prosenttia mustaa,

Teksti: Calibri bold 40 pt, suuraakkoset, valkoinen, ”+”-merkit: yläindeksi, tasattu yhdelle riville.

Image

Merkin käyttöönottovuosi ja asetuksen numero:

Teksti: Calibri bold 12 pt.

Image

Jälleenmyyjän tai tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki

Image

Jälleenmyyjän tai tavarantoimittajan mallitunniste:

Jälleenmyyjän tai tavarantoimittajan nimen tai tavaramerkin ja mallitunnisteen on mahduttava tilaan, jonka koko on 191 × 19 mm.


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 66/2010, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009, EU-ympäristömerkistä (EUVL L 27, 30.1.2010, s. 1).


LIITE IV

Tuoteseloste

1.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILAT

1.1   Kiinteän polttoaineen kattilan tuoteselosteen tiedot on esitettävä seuraavassa järjestyksessä ja ne on sisällytettävä tuote-esitteeseen tai muihin tuotteen mukana toimitettaviin asiakirjoihin:

a)

tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki;

b)

tavarantoimittajan mallitunniste;

c)

liitteen II mukaisesti määritetty mallin energiatehokkuusluokka;

d)

nimellislämpöteho kilowatteina pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun;

e)

energiatehokkuusindeksi pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun ja laskettuna liitteen IX mukaisesti;

f)

tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus prosentteina pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun ja laskettuna liitteen VIII mukaisesti;

g)

erityiset varotoimenpiteet, jotka on otettava huomioon kiinteän polttoaineen kattilaa koottaessa, asennettaessa tai huollettaessa;

h)

kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloista sähköhyötysuhde prosentteina pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun.

1.2   Yksi tuoteseloste voi kattaa useita saman tavarantoimittajan toimittamia kiinteän polttoaineen kattiloiden malleja.

1.3   Tuoteselosteen tiedot voidaan antaa myös esittämällä jäljennös merkistä joko värillisenä tai mustavalkoisena. Tässä tapauksessa on annettava myös ne 1.1 kohdassa luetellut tiedot, jotka eivät käy ilmi merkistä.

2.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILASTA, LISÄLÄMMITTIMISTÄ, LÄMMÖNSÄÄTÖLAITTEISTA JA AURINKOLÄMPÖLAITTEISTA KOOSTUVAT KOKOONPANOT

Kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvien kokoonpanojen selosteen on sisällettävä kuvassa 1 tai kuvassa 2 esitetyt tiedot, tapauksen mukaan, tarjotun kokoonpanon energiatehokkuusindeksin arvioimiseksi, mukaan lukien seuraavat tiedot:

a)   I: ensisijaisen kiinteän polttoaineen kattilan energiatehokkuusindeksin arvo;

b)   II: tämän liitteen taulukoissa 2 ja 3, tapauksen mukaan, annettu kokoonpanoon sisältyvän ensisijaisen kiinteän polttoaineen kattilan ja lisälämmittimen lämpötehon painotuskerroin;

c)   III: seuraavan matemaattisen ilmaisun arvo: 294/(11 · Pr), jossa Pr viittaa ensisijaiseen kiinteän polttoaineen kattilaan;

d)   IV: seuraavan matemaattisen ilmaisun arvo: 115/(11 · Pr), jossa Pr viittaa ensisijaiseen kiinteän polttoaineen kattilaan.

Taulukko 2

Tämän liitteen kuvassa 1 käytettävä ensisijaisen kiinteän polttoaineen kattilan ja lisälämmittimen painotuskerroin  (1)

Psup/(Pr + Psup) (2)

II, kokoonpano ilman kuumavesisäiliötä

II, kokoonpano kuumavesisäiliön kanssa

0

0

0

0,1

0,30

0,37

0,2

0,55

0,70

0,3

0,75

0,85

0,4

0,85

0,94

0,5

0,95

0,98

0,6

0,98

1,00

≥ 0,7

1,00

1,00


Taulukko 3

Tämän liitteen kuvassa 2 käytettävä ensisijaisen kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattilan ja lisälämmittimen painotuskerroin  (1)

Pr/(Pr + Psup) (3)

II, kokoonpano ilman kuumavesisäiliötä

II, kokoonpano kuumavesisäiliön kanssa

0

1,00

1,00

0,1

0,70

0,63

0,2

0,45

0,30

0,3

0,25

0,15

0,4

0,15

0,06

0,5

0,05

0,02

0,6

0,02

0

≥ 0,7

0

0

Kuva 1

Kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon tuoteselosteessa ensisijaisen kiinteän polttoaineen kattilan osalta annettavat tiedot, joista käy ilmi tarjotun kokoonpanon energiatehokkuusindeksi

Image

Kuva 2

Kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon tuoteselosteessa ensisijaisen kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattilan osalta annettavat tiedot, joista käy ilmi tarjotun kokoonpanon energiatehokkuusindeksi

Image

(1)  Väliarvot lasketaan käyttäen lineaarista interpolointia kahden peräkkäisen arvon välillä.

(2)  Pr viittaa ensisijaiseen kiinteän polttoaineen kattilaan.

(3)  Pr viittaa ensisijaiseen kiinteän polttoaineen kattilaan.


LIITE V

Tekninen dokumentaatio

1.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILAT

Kiinteän polttoaineen kattiloiden osalta tämän asetuksen 3 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetun teknisen dokumentaation on katettava seuraavat seikat:

a)

tavarantoimittajan nimi ja osoite;

b)

mallitunniste;

c)

tarvittaessa viittaukset sovellettuihin yhdenmukaistettuihin standardeihin;

d)

kun ensisijainen polttoaine on muuta puumaista biomassaa, ei-puumaista biomassaa, muuta fossiilista polttoainetta tai muuta taulukossa 4 tarkoitettua biomassan ja fossiilisten polttoaineiden seosta, polttoaineen kuvaus, joka riittää sen yksiselitteiseen tunnistamiseen, ja polttoainetta koskeva tekninen standardi tai eritelmä, mukaan lukien mitattu kosteuspitoisuus ja mitattu tuhkapitoisuus, ja muun fossiilisen polttoaineen osalta myös polttoaineen mitattu haihtuvien aineiden osuus;

e)

tarvittaessa muut sovelletut tekniset standardit ja eritelmät;

f)

sen henkilön nimi ja allekirjoitus, jonka allekirjoitus sitoo tavarantoimittajaa;

g)

taulukkoon 4 sisältyvät tiedot, kun siinä esitetyt tekniset parametrit on mitattu ja laskettu liitteiden VIII ja IX mukaisesti;

h)

tavarantoimittajien tekemien tai niiden puolesta tehtyjen testien testiselosteet, mukaan lukien testin tehneen elimen nimi ja osoite;

i)

erityiset varotoimenpiteet, jotka on otettava huomioon kiinteän polttoaineen kattilaa koottaessa, asennettaessa tai huollettaessa;

j)

tarvittaessa luettelo vastaavista malleista.

Nämä tiedot voidaan yhdistää Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2009/125/EY (1) pohjautuvien toimenpiteiden mukaisesti annettuun tekniseen dokumentaatioon.

Taulukko 4

Kiinteän polttoaineen kattiloiden ja kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloiden tekniset parametrit

Mallitunniste

Syöttötapa: [Käsisyöttöinen: kattilan kanssa olisi käytettävä kuumavesisäiliötä, jonka tilavuus on vähintään x (2) litraa/Automaattisyöttöinen: kattilan kanssa suositellaan käytettävän kuumavesisäiliötä, jonka tilavuus on vähintään x (3) litraa]

Kondenssikattila: [kyllä/ei]

Kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattila: [kyllä/ei]

Yhdistelmäkattila: [kyllä/ei]

Polttoaine

Ensisijainen polttoaine (vain yksi):

Muut sopivat polttoaineet:

Halot, kosteuspitoisuus ≤ 25 %

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Puuhake, kosteuspitoisuus 15–35 %

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Puuhake, kosteuspitoisuus > 35 %

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Puristettu puu pelletteinä tai briketteinä

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Sahanpuru, kosteuspitoisuus ≤ 50 %

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Muu puumainen biomassa

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Ei-puumainen biomassa

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Bituminen kivihiili

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Ruskohiili (myös briketteinä)

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Koksi

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Antrasiitti

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Fossiilisten polttoaineiden seos briketteinä

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Muu fossiilinen polttoaine

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Biomassan (30–70 %) ja fossiilisten polttoaineiden seos briketteinä

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Muu biomassan ja fossiilisten polttoaineiden seos

[kyllä/ei]

[kyllä/ei]

Ominaispiirteet ensisijaista polttoainetta käytettäessä:

Tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus η s [%]:

Energiatehokkuusindeksi (EEI)

Kohta

Symboli

Arvo

Yksikkö

 

Kohta

Symboli

Arvo

Yksikkö

Hyötylämpöteho

 

Hyötysuhde

Nimellislämpöteholla

Pn  (4)

x,x

kW

 

Nimellislämpöteholla

ηn

x,x

%

[30 %/50 %]:n osateholla, tapauksen mukaan

Pp

[x,x/ei sovelleta]

kW

 

[30 %/50 %]:n osateholla, tapauksen mukaan

ηp

[x,x/

ei sovelleta]

%

Kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattilat: Sähköhyötysuhde

 

Lisäsähkönkulutus

 

Nimellislämpöteholla

elmax

x,xxx

kW

Nimellislämpöteholla

ηel,n

x,x

%

 

[30 %/50 %]:n osateholla, tapauksen mukaan

elmin

[x,xxx/

ei sovelleta]

kW

 

Kiinteän sekundaarisen päästövähennyslaitteen kulutus, tapauksen mukaan

[x,xxx/

ei sovelleta]

kW

 

Valmiustilassa

PSB

x,xxx

kW

 

Yhteystiedot

Tavarantoimittajan nimi ja osoite

 

2.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILASTA, LISÄLÄMMITTIMISTÄ, LÄMMÖNSÄÄTÖLAITTEISTA JA AURINKOLÄMPÖLAITTEISTA KOOSTUVAT KOKOONPANOT

Kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvien kokoonpanojen osalta tämän asetuksen 3 artiklan 3 kohdan e alakohdassa tarkoitetun teknisen dokumentaation on katettava seuraavat seikat:

a)

tavarantoimittajan nimi ja osoite;

b)

kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvan kokoonpanon mallin kuvaus, joka riittää sen yksiselitteiseen tunnistamiseen;

c)

tarvittaessa viittaukset sovellettuihin yhdenmukaistettuihin standardeihin;

d)

tarvittaessa muut sovelletut tekniset standardit ja eritelmät;

e)

sen henkilön nimi ja allekirjoitus, jonka allekirjoitus sitoo tavarantoimittajaa;

f)

tekniset parametrit:

1)

energiatehokkuusindeksi pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun;

2)

tämän liitteen 1 kohdassa esitetyt tekniset parametrit ja tarvittaessa delegoidun asetuksen (EU) N:o 811/2013 liitteessä V olevassa 1 kohdassa esitetyt tekniset parametrit;

3)

delegoidun asetuksen (EU) N:o 811/2013 liitteessä V olevassa 3 ja 4 kohdassa esitetyt tekniset parametrit;

g)

erityiset varotoimenpiteet, jotka on otettava huomioon kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvaa kokoonpanoa koottaessa, asennettaessa tai huollettaessa.


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10).

(2)  Säiliön tilavuus = 45 * P r * (1–2,7/P r) tai 300 litraa, riippuen siitä, kumpi on suurempi, kun P r ilmaistaan kilowatteina

(3)  Säiliön tilavuus = 20 * P r, kun P r ilmaistaan kilowatteina

(4)  Ensisijaisella polttoaineella P n on yhtä suuri kuin P r


LIITE VI

Tiedot, jotka on annettava, kun loppukäyttäjän ei voida olettaa näkevän esiteltävää tuotetta (internetiä lukuun ottamatta)

1.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILAT

1.1   Tämän asetuksen 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tiedot on esitettävä seuraavassa järjestyksessä:

a)

liitteen II mukaisesti määritetty mallin energiatehokkuusluokka;

b)

nimellislämpöteho kilowatteina pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun;

c)

energiatehokkuusindeksi pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun ja laskettuna liitteen IX mukaisesti;

d)

kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloista sähköhyötysuhde prosentteina pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun.

1.2   Edellä 1.1 kohdassa tarkoitettujen tietojen painatuksessa tai niitä esitettäessä käytettävien kirjakkeiden koon ja tyypin on oltava sellaisia, että tiedot ovat helposti luettavia.

2.   KIINTEÄN POLTTOAINEEN KATTILASTA, LISÄLÄMMITTIMISTÄ, LÄMMÖNSÄÄTÖLAITTEISTA JA AURINKOLÄMPÖLAITTEISTA KOOSTUVAT KOKOONPANOT

2.1   Tämän asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tiedot on esitettävä seuraavassa järjestyksessä:

a)

liitteen II mukaisesti määritetty mallin energiatehokkuusluokka;

b)

energiatehokkuusindeksi pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun;

c)

liitteen IV kuvissa 1 ja 2 esitetyt tiedot, tapauksen mukaan.

2.2   Edellä 2.1 kohdassa tarkoitettujen tietojen painatuksessa tai niitä esitettäessä käytettävien kirjakkeiden koon ja tyypin on oltava sellaisia, että tiedot ovat helposti luettavia.


LIITE VII

Internetissä tapahtuvan myynnin, vuokraamisen tai osamaksulla ostamisen yhteydessä annettavat tiedot

1.

Tämän liitteen 2–5 kohdassa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

a)

’näyttömekanismilla’ tarkoitetaan kaikenlaisia näyttöruutuja, mukaan lukien kosketusnäytöt ja internetsisällön esittämiseksi kuluttajille käytettävä visuaalinen teknologia;

b)

’kerrosteisella näyttötavalla’ tarkoitetaan visuaalista rajapintaa, jossa kuva- tai tietosarja saadaan näkyviin napsauttamalla hiiren painiketta, kohdistamalla hiiri asianomaisen kohdan päälle tai tekemällä kosketusnäytöllä kuva- tai tietosarjan päällä laajennusliike;

c)

’kosketusnäytöllä’ tarkoitetaan kosketukseen reagoivaa näyttöä, kuten taulutietokoneen, laattatietokoneen tai älypuhelimen näyttöä;

d)

’vaihtoehtoisella tekstillä’ tarkoitetaan grafiikalle vaihtoehtoista tekstiä, jota käytetään tietojen esittämiseen ei-graafisessa muodossa silloin, kun näyttölaite ei pysty toistamaan grafiikkaa, tai esteettömyyden apuna esim. syötteenä äänisynteesilaitteille.

2.

Tavarantoimittajien 3 artiklan mukaisesti saataville asettaman asianmukaisen merkin tai kokoonpanon tapauksessa tavarantoimittajien 3 artiklan mukaisesti toimittamien merkin ja selosteiden perusteella täydennetyn merkin on oltava näkyvillä näyttömekanismissa tuotteen tai kokoonpanon hinnan läheisyydessä 3 artiklassa säädetyn aikataulun mukaisesti. Jos sekä tuote että kokoonpano ovat näkyvillä, mutta hinta on annettu ainoastaan kokoonpanolle, ainoastaan kokoonpanon merkin on oltava esillä. Koon on oltava sellainen, että merkki on selkeästi nähtävissä ja luettavissa ja oikeassa suhteessa liitteessä III eriteltyyn kokoon nähden. Merkki voidaan esittää kerrosteisella näyttötavalla, jolloin merkkiin johtavan kuvan on oltava tämän liitteen 3 kohdassa säädettyjen eritelmien mukainen. Jos käytetään kerrosteista näyttötapaa, merkin on tultava esiin, kun kuvaa napsautetaan ensimmäistä kertaa hiirellä, hiiri viedään kuvan päälle ensimmäistä kertaa tai kun kosketusnäytöllä tehdään kuvan päällä laajennusliike.

3.

Kun kyseessä on kerrosteinen näyttötapa, merkkiin johtavan kuvan on

a)

oltava nuolen muotoinen ja vastattava väriltään merkissä mainittua tuotteen tai kokoonpanon energiatehokkuusluokkaa;

b)

esitettävä nuolessa tuotteen tai kokoonpanon energiatehokkuusluokka valkoisella värillä samalla kirjasinkoolla kuin tuotteen hinta; ja

c)

oltava muodoltaan jompikumpi seuraavista:

Image

4.

Merkin tiedot on esitettävä kerrosteisessa näyttötavassa seuraavassa järjestyksessä:

a)

tämän liitteen 3 kohdassa tarkoitetun kuvan on oltava näkyvillä näyttömekanismissa tuotteen tai kokoonpanon hinnan läheisyydessä;

b)

kuvan on linkityttävä merkkiin;

c)

merkin on tultava näkyville, kun hiirtä napsautetaan kuvan päällä, hiiri viedään kuvan päälle tai kuvaa laajennetaan kosketusnäytöllä;

d)

merkin on tultava näkyville ponnahdusikkunana, uutena välilehtenä, uutena sivuna tai upotettuna näkymänä;

e)

merkkiä on voitava suurentaa kosketusnäytöllä koskettamalla tapahtuvaan suurentamiseen käytettävillä laitteen tavanomaisilla toiminnoilla;

f)

merkki poistuu näkyvistä suljettaessa se asianomaisesta kohdasta tai muulla vakiomuotoisella sulkemisjärjestelmällä;

g)

jos merkkiä ei pystytä näyttämään, grafiikan vaihtoehtona esitettävässä tekstissä on mainittava tuotteen tai kokoonpanon energiatehokkuusluokka samalla kirjasinkoolla kuin hinta.

5.

Tavarantoimittajien 3 artiklan mukaisesti saataville asettaman asianmukaisen tuoteselosteen on oltava näkyvillä näyttömekanismissa tuotteen tai kokoonpanon hinnan läheisyydessä. Tuoteselosteen on oltava kooltaan sellainen, että seloste on selkeästi nähtävissä ja luettavissa. Tuoteseloste voidaan esittää kerrosteisella näyttötavalla, jolloin tuoteselosteeseen johtavassa linkissä on mainittava selkeästi ja helposti luettavasti ”Tuoteseloste”. Jos käytetään kerrosteista näyttötapaa, tuoteselosteen on tultava esiin, kun linkkiä napsautetaan hiirellä ensimmäistä kertaa, hiiri viedään enimmäistä kertaa linkin päälle tai kosketusnäytöllä tehdään linkin päällä ensimmäistä kertaa laajennusliike.


LIITE VIII

Mittaukset ja laskelmat

1.   Tässä asetuksessa säädettyjen vaatimusten noudattamiseksi ja niiden noudattamisen varmentamiseksi tarvittavissa mittauksissa ja laskelmissa on käytettävä yhdenmukaistettuja standardeja, joiden viitenumerot on julkaistu tätä tarkoitusta varten Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai muita luotettavia, tarkkoja ja toistettavissa olevia menetelmiä, joissa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetyt menetelmät. Niissä on sovellettava 2–5 kohdassa määriteltyjä vaatimuksia ja teknisiä parametreja.

2.   Mittauksia ja laskelmia koskevat yleiset vaatimukset

a)

Kiinteän polttoaineen kattilat on testattava ensisijaisella polttoaineella.

b)

Tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden ilmoitettu arvo pyöristetään lähimpään kokonaislukuun.

3.   Kiinteän polttoaineen kattiloiden tilalämmityksen kausittaista energiatehokkuutta koskevat yleiset vaatimukset

a)

Hyötysuhteen arvot ηn ja ηp ja hyötylämpötehon arvot Pn ja Pp on mitattava tarvittaessa. Kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloilla on mitattava myös sähköhyötysuhteen arvo ηel,n .

b)

Tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus ηs lasketaan tilalämmityksen kausittaisena energiatehokkuutena aktiivitilassa ηson korjattuna osuuksilla, joilla otetaan huomioon lämmönsäätölaitteet ja lisäsähkönkulutus, ja kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloiden osalta lisäämällä sähköhyötysuhde kerrottuna muuntokertoimella CC = 2,5.

c)

Sähkönkulutus kerrotaan muuntokertoimella CC = 2,5.

4.   Kiinteän polttoaineen kattiloiden tilalämmityksen kausittaista energiatehokkuutta koskevat erityisvaatimukset

a)

Tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus ηs määritellään seuraavasti:

ηs = ηson – F(1) – F(2) + F(3)

jossa

(1)

ηson on 4 kohdan b alakohdan mukaisesti laskettu tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus aktiivitilassa prosentteina;

(2)

F(1) vastaa lämmönsäätölaitteiden mukautetusta vaikutuksesta johtuvaa tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden heikkenemistä; F(1) = 3 prosenttia;

(3)

F(2) vastaa 4 kohdan c alakohdan mukaisesti laskettua lisäsähkönkulutuksen negatiivista vaikutusta tilalämmityksen kausittaiseen energiatehokkuuteen prosentteina ilmaistuna;

(4)

F(3) vastaa kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloiden sähköhyötysuhteen positiivista vaikutusta tilalämmityksen kausittaiseen energiatehokkuuteen prosentteina ilmaistuna; se lasketaan seuraavasti:

F(3) = 2,5 × ηel,n

b)

Tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus aktiivitilassa ηson lasketaan seuraavasti:

(1)

käsisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla, joita voidaan käyttää jatkuvasti 50 prosentin osateholla, ja automaattisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla:

ηson  = 0,85 × ηp  + 0,15 × ηn

(2)

käsisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla, joita ei voida käyttää jatkuvasti 50 prosentin tai sitä pienemmällä osateholla, ja kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloilla:

ηson = ηn

c)

F(2) lasketaan seuraavasti:

(1)

käsisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla, joita voidaan käyttää jatkuvasti 50 prosentin osateholla, ja automaattisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla:

F(2) = 2,5 × (0,15 × elmax + 0,85 × elmin  + 1,3 × PSB )/(0,15 × Pn  + 0,85 × Pp )

(2)

käsisyöttöisillä kiinteän polttoaineen kattiloilla, joita ei voida käyttää jatkuvasti 50 prosentin tai sitä pienemmällä osateholla, ja kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloilla:

F(2) = 2,5 × (elmax + 1,3 × PSB )/Pn

5.   YLEMMÄN LÄMPÖARVON LASKEMINEN

Ylempi lämpöarvo (GCV) johdetaan kuiva-aineen ylemmästä lämpöarvosta (GCVmf ) seuraavasti:

GCV = GCVmf × (1 – M)

jossa

a)

GCV ja GCVmf ilmastaan megajouleina kilogrammaa kohden;

b)

M on polttoaineen kosteuspitoisuus osuutena polttoaineen kokonaismassasta.


LIITE IX

Energiatehokkuusindeksin laskentamenetelmä

1.

Kiinteän polttoaineen kattilan energiatehokkuusindeksi (EEI) lasketaan ensisijaiselle polttoaineelle ja pyöristetään lähimpään kokonaislukuun seuraavasti:

EEI = ηson × 100 × BLF – F(1) – F(2) × 100 + F(3) × 100

jossa

a)

ηson on liitteessä VIII olevan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti laskettu tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus aktiivitilassa;

b)

BLF on biomassamerkintäkerroin, joka on 1,45 biomassakattiloilla ja 1 fossiilisen polttoaineen kattiloilla;

c)

F(1) vastaa lämmönsäätölaitteiden mukautetusta vaikutuksesta johtuvaa negatiivista vaikutusta energiatehokkuusindeksiin; F(1) = 3;

d)

F(2) vastaa liitteessä VIII olevan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti laskettua lisäsähkönkulutuksen negatiivista vaikutusta energiatehokkuusindeksiin;

e)

F(3) vastaa kiinteän polttoaineen yhteistuotantokattiloiden sähköhyötysuhteen positiivista vaikutusta energiatehokkuusindeksiin; se lasketaan seuraavasti:

F(3) = 2,5 × ηel,n

2.

Kiinteän polttoaineen kattilasta, lisälämmittimistä, lämmönsäätölaitteista ja aurinkolämpölaitteista koostuvien kokoonpanojen energiatehokkuusindeksi (EEI) määritetään liitteessä IV olevan 2 kohdan mukaisesti.


LIITE X

Tarkastusmenettely markkinavalvontaa varten

Tämän asetuksen 3 ja 4 artiklassa asetettujen vaatimusten noudattamisen arvioimiseksi jäsenvaltioiden viranomaisten on noudatettava seuraavaa tarkastusmenettelyä:

1.

Jäsenvaltion viranomaisten on testattava yksi mallia edustava laite. Laite on testattava polttoaineella, jonka ominaisuudet ovat samaa luokkaa kuin polttoaineella, jota tavarantoimittaja on käyttänyt tehdessään liitteen VIII mukaiset mittaukset.

2.

Mallin katsotaan olevan sovellettavien vaatimusten mukainen, jos

a)

merkissä ja tuoteselosteessa olevat arvot ja luokat vastaavat teknisessä dokumentaatiossa ilmoitettuja arvoja; ja

b)

energiatehokkuusindeksi on enintään 6 prosenttia pienempi kuin laitteen ilmoitettu arvo.

3.

Jos 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua tulosta ei saavuteta, on katsottava, ettei kyseinen malli eikä mikään vastaava malli ole tämän asetuksen mukainen. Jos 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua tulosta ei saavuteta, jäsenvaltion viranomaisten on testattava vielä kolme satunnaisesti valittua saman mallin laitetta. Vaihtoehtoisesti valitut kolme ylimääräistä laitetta voivat olla yhtä tai useampaa vastaavaa mallia, jotka on luetteloitu vastaavina tuotteina tavarantoimittajan teknisessä dokumentaatiossa.

4.

Mallin katsotaan olevan sovellettavien vaatimusten mukainen, jos kolmen ylimääräisen laitteen keskiarvona laskettu energiatehokkuusindeksi on enintään 6 prosenttia pienempi kuin laitteen ilmoitettu arvo.

5.

Jos 4 kohdassa tarkoitettuja tuloksia ei saavuteta, on katsottava, ettei kyseinen malli eikä mikään vastaava malli ole tämän asetuksen mukainen. Jäsenvaltion viranomaisten on toimitettava testitulokset ja muut asiaa koskevat tiedot muiden jäsenvaltioiden viranomaisille ja komissiolle kuukauden kuluessa mallin vaatimustenvastaisuutta koskevan päätöksen tekemisestä.

Jäsenvaltioiden viranomaisten on käytettävä liitteissä VIII ja IX vahvistettuja mittaus- ja laskentamenetelmiä.

Tämän liitteen 2 kohdan b alakohdassa ja 4 kohdassa esitetyt sallitut poikkeamat koskevat ainoastaan jäsenvaltioiden viranomaisten suorittamia mitattujen parametrien tarkastuksia, eikä tavarantoimittaja saa käyttää niitä sallittuna poikkeamana teknisessä dokumentaatiossa annettujen arvojen määrittämisessä. Merkissä tai tuoteselosteessa ilmoitetut arvot ja luokat eivät saa olla tavarantoimittajan kannalta suotuisampia kuin teknisessä dokumentaatiossa annetut arvot.